Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Alkoholi ja suolisto

Alkoholi ei ole ollut koskaan hyväksi suolistolleni, ei edes ennen IBD-sairauttani ( haavainen paksusuolentulehdus). Ennen sairautta lauantaisten juhlintareissujen jälkeen sunnuntaina oli luvassa haisevaa ripulia ja niitäkin pariin otteeseen ennen kuin suolisto toipui alkoholista. Sen sijaan muutamalla alkoholiannoksella ei ole ollut vaikutusta suoliston toimintaan, tosin muutama olut saattoi hieman sekoittaa vatsaa ja suolistoa. IBD-sairauden myötä alkoholista on tullut hankala juttu suolistolleni. Haavainen paksusuolentulehdus ei tykkää lainkaan suurista alkoholiannoksista. Juhlimisen jälkeen seuraava päivä kuluu ripuloiden, helposti saattaa olla viisikin vessareissua. Tämän jälkeen suolisto on vielä helposti viikon sekaisin ja mikä pahinta toisinaan viinakset saattavat laukaista aktiivivaiheen. Olen huomannut, että vähiten haittaa on parista viinilasillisesta. Se ei vaikuta laisinkaan suolistoon, mutta toisaalta pari tummaa ja vahvaa olutta saattaa aiheuttaa ripulointia. Viralli...

Mikä on Calpro?

Suolistosairaille Calpro-laboratoriokoe on varsin tuttu. Kyse on siis ulostenäytteestä jota tutkimalla saadaan määritettyä kalprotektiinin pitoisuus ulosteessa. Kalprotektiini on valkuaisaine, jonka määrä ulosteessa nousee suolistotulehduksen seurauksena. Normaalipitoisuus sulkee melko luotettavasti aktiivisen suolistosairauden. Calpro-koe otetaan usein kotona ja viedään laboratorion tutkittavaksi. Käytännössä otat vessaan mukaan kipon, kertakäyttölautasen tai vastaavan johon teet ulosteen. Tästä astiasta lusikoita ulostetta labrasta saamaasi näyteastiaan.Näyteastia täytetään noin puoliväliin. Tämän jälkeen näyte toimitetaan laboratorioon. Jos et ehdi näytettä viedä heti aamusta, niin näytettä olisi hyvä säilyttää viileässä eli käytännössä jääkaapissa. Näytteen ei pitäisi kuitenkaan mennä piloille vaikka säilyttäisitkin näytettä muutaman tunnin huoneenlämmössä. Usein näytteen voi pudottaa labraan ilman ajanvarausta, mutta lähete labraan sinulla pitää olla. Parissa päivässä tulokset...

Litalgin kokemuksia

Litalgin on tuttu lääke IBD-potilaille jotka kärsivät kovista vatsakivuista. Lääkettä käytetään myös sappi- ja virtsateiden äkillisten kiputilojen tilapäiseen hoitoon. Litalgin koostuu kahdesta vaikuttavasta aineesta. Metamitsoli helpottaa kipua ja pitofenoni rentouttaa lihaksia. Itselläni lääke on toiminut kohtalaisesti. Kovissa vatsakivuissa lääkkeestä ei ole hyötyä, ei edes lääkärin määräämällä enimmäisannostuksella. Pienemmissä kivuissa olen huomannut helpotusta ja varsinkin suolen toimintaa Litalgin tuntuisi hidastavan. Litalginin saatavuus Lääkkeellä on erittäin huono saatavuus. Tänään kysyin asiaa Yliopiston apteekista ja heille valmistaja on ilmoittanut, että lääkettä on saatavilla vasta tammikuun ensimmäisellä viikolla eli puolen vuoden päästä. Ruotsissa kielletty lääke Vuodesta 1999 lähtien Litalgin on ollut kielletty lääke Ruotsissa koska lääkkeen sisältämä metamitsoli aiheuttaa agranulosytoosia. Agranulosytoosissa veressä on hyvin vähän neutrofiili-valkosoluja, ...

Diagnoosina haavainen paksusuolentulehdus

Noin kaksi vuotta sitten keväällä maha ja suolisto alkoivat oireilla. Oireilua ei yhtään helpottanut harjoittelu Tukholman maratonille. Elimistö joutuu koville kun juoksee 15-20 kilometrin lenkkejä, elimistö tarvitsee hiilihydraatteja valtavasti sekä nestettä. Luonnollisesti ruokavaliosta ja harjoittelusta lähdin etsimään syytä ripulille. Vähitellen ripuli vain pahentui. Lopulta kuumetta, vessassa piti käydä 15 kertaa päivässä, uloste täysin litkua ja lopulta punertavaa. Kaikki kotikonstit tuli käytettyä perunajauhovedestä ripulilääkkeisiin. Ei mitään vaikutusta! Imodium ei auttanut kun akuuttivaihe oli pahimmillaan Oli siis hakeuduttava hoitoon, ensimmäiseksi työterveyteen. Työterveydessä ei kovin paljoa pystytty asian eteen tekemään. Tulehdusarvot olivat koholla ( CRP 87), kuumetta ( 38 astetta ). Mittauksien lisäksi lääkäri kurkisti peräaukkoon ja totesin sen näyttävän tulehtuneelta ja ohjasi minut päivystykseen. Kuukausi oli kulunut oireiden alkamisesta ja Googlen kautta l...

Remsima kokemuksia

Remsima eli Infliksimabi on suoneen annettava lääkeliuos, joka on tarkoitettu Crohnin taudin sekä haavaisen paksusuolentulehduksen hoitoon. Lisäksi lääkettä käytetään erilaisten reumasairauksien hoitoon. Lääkettä kutsutaan biologiseksilääkkeeksi koska se on tuotettu soluissa (hiiren hybridoomasoluissa). Lääkettä voidaan määrätä kun riittävän hyvää hoitovastetta ei ole saavutettu perinteisillä hoidoilla kuten kortisoni, 6-merkaptopuriini tai atsatiopriini. Kun lääkkeen tarpeellisuus on todettu, pitää vielä tutkia potilaan yleistila mm. tulehduksia ei saa olla hampaissa tai muuallakaan kehossa ja keuhkokuvatkin otetaan tuberkuloosin poissulkemiseksi. Tämän jälkeen suoritetaan ensimmäinen lääketiputus eli infuusio. Tämä tehdään yleensä poliklinikalla ja ensimmäisellä kerralla helposti voi kulua kolmekin tuntia. Aivan aluksi hoitaja laittaa kanyylin suoneen, jonka jälkeen tiputus alkaa. Varsinainen tiputus kestää kaksi tuntia ja sen aikana sinua tarkkaillaan ja verenpainetta mitata...

Potilaskertomukseni

Tässä on koottuna oma potilaskertomukseni haavaisesta paksusuolen tulehduksesta. Toivottavasti tästä on sinulle hyötyä. Ensimmäistä kertaa päivystyksessä ripulin vuoksi: 25.5.2015 "Kyseessä perusterve 30-vuotias miespotilas. Ei säännöllistä lääkitystä. Kolme viikkoa sitten alkanut ripuli, alkuvaiheessa ollut jonkun verran puuromaista, sittemmin tullut ihan vesiripuli. Keskimäärin 10 x vuorokaudessa, parin tunnin välein. Ripuli on vielä pahentunut antibioottikuurista. Syönyt siis Azithromyciniä poskionteloihin ja kuuri on loppunut n. 6 vrk sitten. Ripuli on ollut nyt viime viikon verran punertavaa. On syönyt Imodiumia muutama päivä sitten, sen jälkeen vatsa on kipeytynyt. Eilen tullut kuumetta ad 38°C. Ulkomailla ei ole käynyt, paitsi tammikuussa Thaimaassa. Suvussa ei suolistosairauksia. Laihtumista muutamia kg:ja. Tulee lähetteellä työterveyshuollosta määrittämätön haavaisen koliitin suspektilla.  Yleistila on hyvä. Kieli on kostea. Nielu on periaatteessa siistin näköinen. ...

Kolonoskopia kokemuksia

Saitko kutsun kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen ja nyt mietityttää? Netin kertomukset kivuliaista tähystyksistä ei helpota tuskaa? Tässä kerron omia kokemuksia paksusuolen tähystyksestä. Kutsu kolonoskopiaan Prosessi alkaa tietysti oireista kuten esimerkiksi pitkittynyt ripuli tai vatsakivut joille ei löydy selitystä. Lääkäri määrää sinulle paksusuolen tähystyksen ja tämän myötä saat kutsun poliklinikalle jossa tähystys tehdään. Paksusuolen tähystystä ennen sinun on tyhjennettävä suolisto. Tyhjennyksessä käytetään yleisesti Colonsteril -jauhetta, jonka saat maksutta poliklinikalta. Tyhjennys Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia Colonsteril nimistä jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Tyhjennysaine ei ole kovin maukausta, se on pahaa! Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi. Sitruunan hankkiminen ...

Asacol kokemuksia

Asacol on yleinen suolistotulehdusten hoitoon tarkoitettu lääke. Lääkkeen vaikuttava aine on mesalatsiini. Toinen vastaava lääkevalmiste on Pentasa josta minulla ei ole kokemusta. Asacolista on sen sijaan parin vuoden kokemus. Itselleni lääkäri on määrännyt annokseksi kahdesti päivässä 2x800 mg. Käytännössä otan lääkkeet aamuisin ja iltaisin noin tuntia ennen ruokailua. Lääke tosiaan pitäisi ottaa noin tuntia ennen ruokailua, jotta lääke matkaisi suolistoon sulamattomana eli lääkkeen pitäisi hajota vasta suolistossa. Asacol tabletin hinta on 0.66 euroa (pakkauskoko 180 tablettia) eli päiväannoksen hinta on 2,64 euroa ja kuukaudessa 79 euroa. Toki lääkärin B-lausuntoa vastaan Kela tukee lääkitystä jolloin kuukausikulut jäävät alle 30 euroon. Mielestäni kyseessä ei ole mikään halpa lääkitys, toki kalliimpiakin on. Onko Asacolista hyötyä? Minä en ole huomannut lääkkeestä olevan hyötyä tai haittaa. Tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni. En tässä enempää käy asiaa lävitse, si...

IBD ja ruokavalio

IBD-sairauksissa sekä myös ärtyneen suolen oireyhtymässä (IBS), nousee lähes aina esille ruokavalio. Mielipiteitä ja kokemuksia riittää tämän osalta. Itse en ole lähtenyt ruokavaliosta etsimään ratkaisua tai syyllistä sairauteeni, ainoastaan pastaa olen vältellyt myös gluteenitonta. Pastan kohdalla olen vain monesti todennut, että muutaman päivittäisen annoksen jälkeen maha voi huonommin. Muiden ruokien kohdalla en ole havainnut välittömiä vaikutuksia, varsinkin akuuttivaiheessa tuntuu olevan aivan sama mitä syön koska ripulina se kuitenkin tulee ulos kropastani. Herkkujen kohdalla asia onkin toisin esimerkiksi sipsit aiheuttavat suurina määrinä ripulia sekä olut. Oluessakaan ei ole vaikutusta onko gluteenitonta (Kukko) olutta vai ei. Lääkäriltä olen pariin otteeseen kysellyt, voisiko ruokavaliosta olla apua. Lääkärini on todennut ettei siitä ole todistettavasti näyttöä, tosin jotkut saavat helpotusta. Itse olen hyvin pitkälti samaa mieltä eikä IBD näy ruokavaliossani. Yleisestih...

Azamun kokemuksia

Azamun lääke vaimentaa elimistön oman puolustusjärjestelmän toimintaa sekä heikentää hylkimisreaktioita vieraita soluja vastaan. Lääke on tarkoitettu elimensiirron jälkeen estämään siirrännäisen hylkimisreaktioita sekä autoimmuunisairauksien hoitoon. IBD:ssa tietysti on kyse jälkimmäisestä hoidosta. Lääkkeen vaikutuksen saavuttaminen voi viedä viikkoja. Yleensä lääke aloitetaan pienellä annostuksella jota kasvatetaan kun saadaan selvyys lääkkeen soveltuvuudesta potilaalle. Lääkkeen vaikuttava aine atsatiopriini voi hillitä luuytimen toimintaa. Tämän vuoksi veren valkosolujen ja verihiutaleiden syntyminen luuytimessä vähenee. Lääkkeen käyttäjät ovat tavallista alttiimpia tulehdustaudeille. Ensimmäisten hoitokuukausien aikana käyttäjän veriarvoja seurataan laboratoriotutkimuksin. Lääkkeitä on tarjolla Aloitin lääkityksen ja ensimmäisten viikkojen aikana ei ollut mitään ongelmia. Vähitellen kuitenkin mahakivut lisääntyivät. Yleisesti lääke saattaa aiheuttaa alkuvaiheessa harmitt...

Prednisolon ja IBD-sairaudet

Netti on täynnä kirjoituksia kuinka kortisonikuuri on aiheuttanut paljon haittavaikutuksia. Kiloja on tullut lisää, ei nukuta, masentaa, iho kipuilee ja muutenkin on huono olo. Minulle ei ole aiheutunut merkittäviä sivuoireita kortisonista, korkeintaan muutama näppy ja finni ilmestynyt naamaan kuurin loppupuolella. Eli kokemukseni kortisonikuureista (Prednisolon) on ihan positiiviset. Tyypillisesti IBD-potilaalle määrätään akuuttivaiheessa kortisonikuuri. Yleisesti määrätään 40mg Predisonia ja annosta pudotetaan 5mg kerran viikossa eli 8 viikon kuurista on kyse. Lääke otetaan aamuisin jota se häiritsisi elimistön omaa kortisonituotantoa mahdollisimman vähän. Kortisoni on itselläni rauhoittaut suolen jo parissa päivässä. Suun kautta otettava kortisoni ei aina tehoa, silloin on mahdollista antaa kortisonia suoraan suoneen. Itselläni suoneen on annettu kortisonia aamuisin sekä iltaisin neljän päivän ajan. Suoneen annettavat lääkkeet annetaan sairaalalla, mutta tämä ei välttämättä vaad...

Urheilu ja IBD

Heti alkuun on todettava, että en ole ammattiurheililija, en edes urheilija. Noin seitsemän vuotta sitten aloitin juoksuharrastuksen terveenä ihmisenä. Ensimmäiset viisi vuotta juoksi terveenä ja näiden vuosien aikana tuli juostua muutama puolimaraton sekä täysimittainen maraton. Viimeiset kaksi vuotta olen harrastanut juoksua IBD-sairaana. Haavainen paksusuolentulehdus on hankaloittanut tavoitteelista juoksuharrastusta ja estänyt mm. osallistumisen Tukholman maratonille. IBD:stä huolimatta olen kuitenkin juossut puolimaratoneja ja jopa muutaman täysimittaisen maratonin. Ehkäpä suurimpia ongelmia on pitää harjoittelu maltillisella tasolla, elimistöä ei pidä kuormittaa liikaa. Toinen ongelma on hiilihydraattien nauttiminen. Juoksu on kestävyyslaji, joka kuluttaa hiilareita ja vastaavasti hiilarit ruokavaliossa aiheuttavat itselläni helposti suolisto-ongelmia. Tietysti aktiivivaiheet ovat merkittävä ongelma. Silloin ei pysty harjoittelemaan, saati osallistua massatapahtumiin. Sairaud...