Siirry pääsisältöön

IBD ja ruokavalio

IBD-sairauksissa sekä myös ärtyneen suolen oireyhtymässä (IBS), nousee lähes aina esille ruokavalio. Mielipiteitä ja kokemuksia riittää tämän osalta. Itse en ole lähtenyt ruokavaliosta etsimään ratkaisua tai syyllistä sairauteeni, ainoastaan pastaa olen vältellyt myös gluteenitonta. Pastan kohdalla olen vain monesti todennut, että muutaman päivittäisen annoksen jälkeen maha voi huonommin. Muiden ruokien kohdalla en ole havainnut välittömiä vaikutuksia, varsinkin akuuttivaiheessa tuntuu olevan aivan sama mitä syön koska ripulina se kuitenkin tulee ulos kropastani. Herkkujen kohdalla asia onkin toisin esimerkiksi sipsit aiheuttavat suurina määrinä ripulia sekä olut. Oluessakaan ei ole vaikutusta onko gluteenitonta (Kukko) olutta vai ei.

Lääkäriltä olen pariin otteeseen kysellyt, voisiko ruokavaliosta olla apua. Lääkärini on todennut ettei siitä ole todistettavasti näyttöä, tosin jotkut saavat helpotusta. Itse olen hyvin pitkälti samaa mieltä eikä IBD näy ruokavaliossani. Yleisestihän terveellisen ruokavalion perusperiaatteet pätevät kaikkiin ihmisiin. Eli sinun tulisi saada syödä monipuolisesti hiilihydraattipitoisia ruokia, proteiinipitoisia ruokia ja pieniä määriä rasvaa. Tämän lisäksi on muistetava syödä hedelmiä, kasviksia ja juoda terveellisiä nesteitä.

Välttä, vähennä tai testaa soveltuvuutta:

  • Rasva (ei suuria määriä)
  • Sokeri (ei suuria määriä)
  • Maitotuotteet
  • Säilykkeet sekä puolivalmisteet
  • Mausteiset ruuat
  • Makeutusaineet, varsinkin sorbitoli
  • Siemenet ja pähkinät
  • Kuitupitoinen ruoka esim. kokojyvävilja
  • Pavut, herneet, kaali, parsakaali aiheuttavat ilmavaivoja helposti

Hyväksi todettuja asioita:

  • Pieniä ruoka-annoksia usein
  • Kypsennä runsaskuituinen ruoka
  • Hauduttaminen, höyryttäminen ovat sopivia ruanvalmistustapoja

Jotkut ovat päätyneet melko "rajuihinkin" ruokavaliokokeiluihin. Tätä edustaa mm. SCD-ruokavalio, joka rajoittaa melkoisesti syömisiä ja vaatii pitkäkestoista kurinalaisuutta. Jotkut ovat puolestaan päätyneet FODMAP- ruokavalioon jossa vältetään mm. ruista, vehnää ja ohraa ja nämä korvataan kauralla, maissilla, riisillä ja perunalla. Siput puolestaan korvataan mausteilla. Tarkemmat tiedot löydät edellisen linkin kautta.

Lopputuloksena en ota edelleenkään kantaa ruokavalion hyödyllisyydestä, mutta kokeilemalla jokainen voi päätyä itselleen parhaaseen tulokseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä Picoprep ja Colonsteril tyhjennysaineet

Colonsteril ja Picoprep suoliston tyhjennysaineet ovat hyvin erilaisia. Yleisesti ensimmäiseen suoliston tähystykseen annetaan Colonsteril jauhetta koska tämä aine tyhjentää suoliston varmasti jos vain ainetta on nautittu ohjeiden mukaan. Colonsterilin suurin ongelma on epämiellyttävä maku. Picoprep on taas vähemmän käytetty aine, joka on huomattavasti paremman makuinen ja lisäksi ainetta ei tarvitse juoda kuin 3 dl kun taas Colonsteriliä 3-4 litraa! Picoprep tyhjennysaine Colonsteril kokemuksia Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Colonsteril on epämiellyttävän makuista. Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi.  Lasillisen päätteeksi olen itse imennyt hieman sitruunaa. Sitruuna kumoaa imelän maun mukavasti. Alkuun lasiliset uppoavat helposti, mutta iltaa ko...

Mikä on Calpro?

Suolistosairaille Calpro-laboratoriokoe on varsin tuttu. Kyse on siis ulostenäytteestä jota tutkimalla saadaan määritettyä kalprotektiinin pitoisuus ulosteessa. Kalprotektiini on valkuaisaine, jonka määrä ulosteessa nousee suolistotulehduksen seurauksena. Normaalipitoisuus sulkee melko luotettavasti aktiivisen suolistosairauden. Calpro-koe otetaan usein kotona ja viedään laboratorion tutkittavaksi. Käytännössä otat vessaan mukaan kipon, kertakäyttölautasen tai vastaavan johon teet ulosteen. Tästä astiasta lusikoita ulostetta labrasta saamaasi näyteastiaan.Näyteastia täytetään noin puoliväliin. Tämän jälkeen näyte toimitetaan laboratorioon. Jos et ehdi näytettä viedä heti aamusta, niin näytettä olisi hyvä säilyttää viileässä eli käytännössä jääkaapissa. Näytteen ei pitäisi kuitenkaan mennä piloille vaikka säilyttäisitkin näytettä muutaman tunnin huoneenlämmössä. Usein näytteen voi pudottaa labraan ilman ajanvarausta, mutta lähete labraan sinulla pitää olla. Parissa päivässä tulokset...

Kolonoskopia kokemuksia

Saitko kutsun kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen ja nyt mietityttää? Netin kertomukset kivuliaista tähystyksistä ei helpota tuskaa? Tässä kerron omia kokemuksia paksusuolen tähystyksestä. Kutsu kolonoskopiaan Prosessi alkaa tietysti oireista kuten esimerkiksi pitkittynyt ripuli tai vatsakivut joille ei löydy selitystä. Lääkäri määrää sinulle paksusuolen tähystyksen ja tämän myötä saat kutsun poliklinikalle jossa tähystys tehdään. Paksusuolen tähystystä ennen sinun on tyhjennettävä suolisto. Tyhjennyksessä käytetään yleisesti Colonsteril -jauhetta, jonka saat maksutta poliklinikalta. Tyhjennys Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia Colonsteril nimistä jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Tyhjennysaine ei ole kovin maukausta, se on pahaa! Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi. Sitruunan hankkiminen ...