Noin kaksi vuotta sitten keväällä maha ja suolisto alkoivat oireilla. Oireilua ei yhtään helpottanut harjoittelu Tukholman maratonille. Elimistö joutuu koville kun juoksee 15-20 kilometrin lenkkejä, elimistö tarvitsee hiilihydraatteja valtavasti sekä nestettä. Luonnollisesti ruokavaliosta ja harjoittelusta lähdin etsimään syytä ripulille. Vähitellen ripuli vain pahentui. Lopulta kuumetta, vessassa piti käydä 15 kertaa päivässä, uloste täysin litkua ja lopulta punertavaa. Kaikki kotikonstit tuli käytettyä perunajauhovedestä ripulilääkkeisiin. Ei mitään vaikutusta!
Oli siis hakeuduttava hoitoon, ensimmäiseksi työterveyteen. Työterveydessä ei kovin paljoa pystytty asian eteen tekemään. Tulehdusarvot olivat koholla ( CRP 87), kuumetta ( 38 astetta ). Mittauksien lisäksi lääkäri kurkisti peräaukkoon ja totesin sen näyttävän tulehtuneelta ja ohjasi minut päivystykseen.
Kuukausi oli kulunut oireiden alkamisesta ja Googlen kautta löydetyt keskustelufoorumit kävivät tutuiksi. Olin jo diagnosoinut itselleni Crohnin tauti tai haavaisen paksusuolen tulehduksen. Itse tehdystä diagnoosista ei ollut hyötyä päivystyksessä. Minusta otettiin kaikki mahdolliset bakteeriviljelyt ja salmonella -testit. Luonnollisesti jouduin eristykseen kun kyseessä saattoi olla tarttuva tauti. No jos tauti olisi ollut tarttuva, niin eiköhän lähipiirini olisi sairastunut myös?
Päivystyksestä minut ohjattiin sisätautien osastolle muutamaksi päiväksi. Siellä annettiin antibioottia, suoneen nesteytystä ja muutenkin seurailtiin oloa. Yleistila hieman helpottui, mutta ripulointi jatkui entiseen malliin myös kotiuttamispäivänä. Kotiuttamispäivään mennessä oli osa laboratoriokokeista valmistunut. Ei ollut noroa, salmonellaa tai clostridiumia. Tässäkään vaiheessa lääkäri ei uskaltanut arvella diagnoosia.
Noin viikon kuluttua pääsin kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen. Tähystyksessä lääkäri totesi, että paksusuoli on tulehtunut ja diagnoosi on todennäköisesti haavainen paksusuolentulehdus eli colitis ulcerosa. Varmistus diagnoosille tuli koepalojen tutkimisen jälkeen jolloin sain lääkäriltä B-lausunnon jonka myötä saan tänäkin päivänä korvausta lääkkeistä.
Tähystyksen jälkeen lääkäri määräsi minulle kortisonia ( Prednisolon 40 mg aloitusannos) sekä Asacol -lääkettä (2x800mg kahdesti päivässä). Lääkkeet auttoivat yllättävän tehokkaasti.
Imodium ei auttanut kun akuuttivaihe oli pahimmillaan |

Kommentit
Lähetä kommentti