Itse olen ollut epäonnekas myös selän suhteen, se on kipuillut välillä enemmän ja välillä vähemmän viimeiset 10 vuotta. Kipuja on yleensä pari kertaa vuodessa ja kipujakso kestää viikkoja joskus jopa kuukausi. Pahimmillaan arkiaskareita on lähes mahdoton tehdä, pelkkä sukkien laitto jalkaan tuntuu mahdottomalta. Nukkuminenkin on vaikeaa. Toisinaan kipu säteilee jalkaan niin kovasti, että kesken yöllä pitää jaloitella tunti että kipu helpottaisi. Tavanomaisista kipulääkkeistä Panadol tai Burana ei ole oikeastaan mitään apua ja Mobilat ja Voltaren geelit täysin hyödyttömiä. Kuten edellisestä kuvauksesta voi päätellä, niin kyseessä ei ole pienet lihaskivut tai kolotukset vaan vaiva on pahimmillaan sietämätön ja vie kaiken huomion. Ja tuntuu ettei asialle ole selkeää ratkaisua. Jos menet ensimmäistä kertaa terveyskeskuslääkärille kertomaan selkäkivuista, niin todennäköisesti saat tulehduskipulääkettä, ehkä lihasrelaksanttia sekä toteamuksen että alaselkävaivat ovat todella yleisiä ja menev...
Olen sairastanut haavaista paksusuolentulehdusta vuodesta 2015 lähtien. Aloitin tämän blogin jakaakseni omia kokemuksiani IBD:stä, lääkkeistä, tutkimuksista, pahenemisvaiheista ja elämästä sairauden kanssa. En ole lääkäri, enkä anna blogissa henkilökohtaista lääketieteellistä hoitoa. Kirjoitan potilaan näkökulmasta ja erotan omat kokemukseni lääketieteellisestä tiedosta.