Siirry pääsisältöön

Potilaskertomukseni

Tässä on koottuna oma potilaskertomukseni haavaisesta paksusuolen tulehduksesta. Toivottavasti tästä on sinulle hyötyä.


Ensimmäistä kertaa päivystyksessä ripulin vuoksi: 25.5.2015

"Kyseessä perusterve 30-vuotias miespotilas. Ei säännöllistä lääkitystä. Kolme viikkoa sitten alkanut ripuli, alkuvaiheessa ollut jonkun verran puuromaista, sittemmin tullut ihan vesiripuli. Keskimäärin 10 x vuorokaudessa, parin tunnin välein. Ripuli on vielä pahentunut antibioottikuurista. Syönyt siis Azithromyciniä poskionteloihin ja kuuri on loppunut n. 6 vrk sitten. Ripuli on ollut nyt viime viikon verran punertavaa. On syönyt Imodiumia muutama päivä sitten, sen jälkeen vatsa on kipeytynyt. Eilen tullut kuumetta ad 38°C. Ulkomailla ei ole käynyt, paitsi tammikuussa Thaimaassa. Suvussa ei suolistosairauksia. Laihtumista muutamia kg:ja. Tulee lähetteellä työterveyshuollosta määrittämätön haavaisen koliitin suspektilla. 

Yleistila on hyvä. Kieli on kostea. Nielu on periaatteessa siistin näköinen. Vatsa palpaatiossa diffuusisti arka, ehkä enemmänkin oikealla keski-alavatsalla. Irtipäästö on hieman kivuliaampi. Pysty hyppämä toisella ja toisella jalalla. Selvä peritonismia ei totea. Verenkuvassa todetaan LEUK 10.3 ja CRP koholla ad 87, lievä hyponatremia 135, muu osin verenkuva on siisti. Vitaaliparametrit ovat kunnossa, ja lämpöä päivystyksessä 36.9°C. Asiasta keskusteltu gastroentologin kanssa. 

Otetaan potilas nyt osastolle 33 ensisijaisesti. Kävely ja suun kautta vapaasti. Totaalit 3 - 3.5 l/vrk ja tarvittaessa Ringeriä tukitippaksi. Aloitetaan F-klostridium, F-viljely 1, F-noro, F-para, sen jälkeen aloitetaan kefuroksiimi 1.5 g x 3 i.v. ja Metronidazole 400 mg x 3 p.o. Kipuun tarvittaessa Panadolia 1 g x 1 - 3, tai jopa kovemman kipuun Oxanestia 2.5 - 5 mg x 1 - 4 i.v. tai i.m. Huomenna sitten Pvk, KNK, Crp, vitaalit. Mainittakoon vielä että pohdittu vielä vatsan TT mahdollisuutta, huomioiden sen, että kuitenkin selvää peritonismia ja selvää kipupistettä vatsalla ei ole, niin tässä vaiheessa jääty vielä seurantalinjaan."

Muutama yö sisätautien osastolla 25.5.2015-2.6.2015

"Aiemmin terve 30-v mies, ei säännölllisiä lääkityksiä. Thaimaan matka 1/2015, sittemmin ei ulkomaanmatkoja. Suvussa ei suolistosairauksia. Sairaalaan 25.5. työterveyslääkärin lähetteellä 3 vko kestäneen vesiripulin vuoksi. Suoli oli toiminut keskimäärin n. 10 x/vrk. Edeltävästi oli syönyt myös atsitromysiini-kuurin jonka kokee ripulia pahentaneen. Edeltävän viikon ajan ripuli ollut jonkin verran punertavaakin. Sairaalaan tuloa edeltävänä oli tullut myös kuumetta ad. 38 C.

Päivystyksessä yt. oli hyvä. Vatsalla oli diffuusia palpaatioarkuutta, ei peritonismia. Tulovaiheen lab.kokeissa verenkuvassa LEUK 10.3, HB 138. Munuaisarvo-KREA normaali 79, K 3.6, NA 135, CRP kohtalaisesti koholla 87. Virtsanäyte oli puhdas. Päivystyksessä ei kuumeillut. 

Potilas otettiin jatkohoitoon gastroenterologian vuodeosastolle, aloitettiin runsaampi nesteytys. Antibiooteiksi alkuun kefuroksiimi + metronidatsoli. 

26.5. lab.kokeissa CRP oli jo laskussa 59, tässä vaiheessa antibiootiksi vaihdettiin siprofloksasiini. Ulostenäytteitä tarkistettiin, clostridium-näytteet negatiiviset, samoin noro-näytteet. Ulosteen parasiitit, EHEC-näytteet, bakteeriviljely-I kotiutusvaiheessa vielä vastaamatta. Osastolla ollessa pahin ripuli lähti helpottamaan, jonkin verran oli kuitenkin verisiä ulosteita. 

Kotikuntoiseksi katsottiin 27.5, kotiutuspäivän lab.kokeissa CRP hyvin laskussa 29. Verenkuvassa HB aiempaa tasoa 134, KREA 83, K 3.9, NA 137. Kotiutuspäivänä keskusteltiin jatkoista gastroenterologin kanssa, hän ohjelmoi potilaalle kolonoskopian n. 2 vko päähän. Siprofloksasiini-kuuri jatkuisi 10 vrk ajan suun kautta. 

Päivystykseen hakeuduttava mikäli vatsaoireet selvästi pahenevat tai vointi muutoin heikkenee. SvA kirjoitettu 31.5. asti, mikäli tässä vaiheessa ei työkykyinen, voidaan sairaslomaa jatkaa työterveyshuollosta käsin ainakin kolonoskopiaan asti. Vastaamatta olevat ulostenäytevastaukset tarkistetaan piilosoittoajalla osastolta käsin n. viikon kuluttua. Näiden suhteen otetaan yhteys potilaaseen mikäli tarvetta on."

Soittoaika lääkärille 3.7.2015

"Soitetaan potilaalle, vointinsa kokee hyväksi. Lääkkeet auttaneet, Prednisolon 20 mg, Asacol 800 mg 2 + 2. PAD-lausunnossa kroonisen koliitin muutokset, ileum siisti. Patologin mukaan löydös sopii colitis ulcerosaan. Sovitusti vähentää steroidia, laitetaan potilaalle B-lausunto, loppukuusta vastaanottoaika."

Soittoaika lääkärille 30.7.2015

"Suolen suhteen tällä hetkellä tilanne hyvä, toimii 1-2 kertaa/vrk, satunnaisesti hieman löysää ulostetta. Verta ei ole näkynyt. Prednisolon loppunut eilen, kokee, että isommalla annoksella tilanne ollut täysin normaali. Tällä hetkellä kuitenkin siedettävä vointi. Asacol 3.2 g/vrk käytössä. Kysyttäessä ei ekstraintestinaalisia manifestaatioita.

Otetuissa lab.kokeissa Hb 145, Leuk 5.5 ja Trom 252. ALAT 21, AFOS 73, Krea 67, Alb 40. Puolen vuoden kuluttua labrat, Calpro ja soitto, vuoden kuluttua labrat, Calpro ja vastaanotolle. Mikäli Calpro matala, kontrollitähystystä ei tarvita. Mikäli tilanne pysyy rauhallisena, jatkokontrollit voitaneen siirtää kaupunginsairaalaan tai perusterveydenhuoltoon."

Vatsavaivoja, soitto lääkärille 5.11.2015

"Potilas ottaa yhteyttä, parin viikon aikana vatsavaivoja enenevästi, toimii neljä kertaa vuorokudessa, uloste löysää, vatsan kipristelyä. Tilanne steroidin jälkeen ollut selvästi parempi. Asacol menossa annoksella 3,2 g/vrk. Kontrolloidaan peruslabrat, ensiviikolla näistä soitto. Kokeiden antamisen jälkeen aloittaa Prednisolon 40 mg aamuisin, tätä kotona olemassa. "

Aktivoituminen 10.11.2015

"Soitetaan potilaalle, steroidia kotona ei ollutkaan, sitä ei päässyt aloittamaan. Ulosteviljely 1 ja clostridium jääneet negatiiviseksi, Calpro vastaamatta. Senkka 22, CRP 26, Hb 143. Lievä flunssa päällä. Aloittaa steroidin, Calprosta loppuviikosta soitto. Mikäli Calpro selvästi koholla, nopean re-aktivaation vuoksi harkittava atsatiopriinihoitoa."

Kortisoni auttoi 27.11.2015

"Soitetaan potilaalle, vointi parempi. Calpro 124, käyttänyt viikon steroidia edeltävästi. Tällä hetkellä ei atsatiopriinin käynnistyksen aihetta, syö steroidin loppuun, 5-ASA jatkuu, sovitut jatkot voimassa."

Soittoaika lääkärille 28.1.2016

"Suolen suhteen oireeton, syönyt siis steroidikuurin joka päättynyt vuoden vaihteessa. Jonkinlaista nivelvaivaa steroidin lopettamisen jälkeen, ei kunnon turvotuksia. Lab.kokeet kunnossa ja Calpro 73. Entiset suunnitelmat pidetään voimassa."

IBD aktivoituu 11.4.2016

"Viikon verran suolitauti aktiivisempana, nyt vatsakipua ja verta. Aloittanut omatoimisesti tänä aamuna Prednisolon 40 mg, tilanteen kokee hieman helpottuvan. Toistuvaa steroidin tarvetta, atsatiopriini aiheellinen. Katsotaan peruslaboratoriot, Calpro vastaviljely ykkönen, clostrium, näistä soitto. Mikäli ei muuta selittävää, aloittaa Azamun lääkityksen ensi viikolla."

Kivut jatkuvat 15.4.2016

"Edelleen aamupainotteista vatsavaivaa. Kalprol yli 1000, ei viitettä infektiosta, lab.kokeet rauhalliset. Aloittaa Azathiopriinin, annos 50 mg/vrk. Kovemman kuumeita ylävatsakivun yhteydessä ottaa yhteyttä päivystykseen. Parin viikon kuluttua labrat ja soitto."

Paranemaan päin 29.4.2016

"Suoli toimii 1-2 x aamuisin, hieman kipua, muuten tilanne selvästi parempi. Päivät menee ongelmitta. Steroidissa Prednisolon 25 mg, Azamun 50 mg. Lab-kokeissa maksa-arvot rauhalliset, sen sijaan lymfosyytit 0.7. Pidetään Aza ennallaan, steroidia laskee, 2 viikkoa labrat ja soitto."

Soittoaika 10.5.2016

"Potilas soittaa etukäteen, suoli taas hankala, toimii 6 krt aamupainotteisesti vuorokaudessa, verta ulosteessa. Yöllä kovia vatsakipuja. Kuumetta ei ole mitannut. Prednisolon 20 mg, annoksella 40 mg hieman parempi. Nostaa steroidi 40 milligrammaan, katsotaan onko Litalginista apua vatsakipuihin. Ensi viikolla sovitut lab.kokeet ja näistä soitto. Mikäli tilanne pysyy aktiivisena, tuolloin harkittava kontrollitähystystä, lääkityksen tehostamista."

Azamun aiheuttaa kipuja, päivystyksen lääkäri ei tajua 15.5.2016

"Potilas tullut päivystykseen vatsakipujen ja veriulosteen vuoksi. Cholitis ulcerosa, Azamun ja Asacol -lääkitys, tällä viikolla gastroenterologian pkl:lla oli Prednisolonia nostettu ad 40 mg x 1 lisääntyneiden suolioireiden vuoksi. Tilanne hiukan rahoittunut, mutta edelleen öisin kovia vatsakipuja, päivällä tilanne parempi, töissä käynyt. Verinen ripuli useamman kerran päivässä, yö/aamupainotteisesti, kovien kipujen yhteydessä välillä kuumetta ad 38. 

Tullessa vointi hyvä, vatsa hiukan aristaa palpoiden, ei defanttisuutta. Suoliäänet kuuluu. Ei pahoinvointia eikä oksentelua, ruoka pysyy sisällä hyvin. RR 148/77, syke 94, lämpö 37.1, SAT 96. Periferia lämmin, iho siisti. Sydämen ja keuhkojen auskultaatiossa ei erityistä. Lab.kokeissa Hb 120, LEUK 18.7, neutrofiilivaltainen diffi. Maksa-arvot kunnossa, AMYL nyt hieman koholla 401. CRP 69, K, Na, KREA viitealueella. 

Koliitti aktivoitunut, nyt myös leukosytoosi, joka voi toki liittyä kortisoonihoitoon ja CRP -arvo noussut liittyen joko infektioon tai taudin aktivoitumiseen. INfektiota ei voi kuitenkaan täysin sulkea pois, joten aloitetaan nyt entisen lääkityksen päälle Ciproxin 500 mg x 2. Huomiselle oli ohjelmoitu lab.kokeet gastropolilta ja soitto tiistaina vastauksista. Kotiutuu, Ciproxinia annetaan huomiseen asti mukaan, lisäksi tehdään e-resepti, alustavasti hoito suunnitellaan 7 vrk:ksi ellei gastroenterologi määrää toisin. Muut lääkkeet jatkuu ennallaan. "

Lääkäri soittaa 17.5.2016

"Joutunut siis vatsakivun vuoksi päivystykseen, amylaasi 400 luokkaa, CRP 60. Atsatiopriini ehdottomasti lopetettava. Suoli toimii edelleen 5 krt/vrk, satunnaisia yöherätyksiä, Prednisolon 35 mg menossa.

Keskustellaan tilanteesta, vuoden aikana kolme steroidi-kuuria. Nyt huonosti reagoinut tautiin, atsatiopriinista amylaasinousu. Herkästi osastolle, katsotaan joka tapauksessa ulosteviljelyt kroonisen bakteeri-infektion poissulkemiseksi. Tuberkuloosi-interferonitesti, B-hepatiitti poissuljetaan. Venäjällä käynyt satunnaisesti turistina, ei tubikontakteja. Ei i.v. päihteiden käyttöä.

Mikäli ei selvää infektiota, potilas osastolle, i.v. steroidit. Mikäli ei tälläkään rauhoitu, ensi viikon alussa kolonoskopia, tuossa vaiheessa biologisen lääkityksen harkinta."

Edelleen suolisto huonossa kunnossa 19.5.2016

"Suoli toimii edelleen tiuhasti aamupainotteisesti, vatsakipu helpottamassa. Lab.kokeissa calpro oli 1000, clostridium negatiivinen, amylaasi edelleen koholla 399, CRP laskussa 23. Lymfosyytit 0.8. Potilas huomenaamuna osastolle, aloitetaan Solumedrol i.v. Mikäli ei rauhoitu viikonlopun aikana, maanantaina kolonoskopia, harkittava biologisen lääkityksen aloittamista"

Osastolla kortisonia suoneen 20.5.2016

"Kyseessä on 31 vuotias mies jolla on Cholitis ulcerosa, Azamun ja Asacol -lääkitys, hiljattain gastroenterologian pkl:lla Prednisolonia nostettu ad 40 mg x 1 lisääntyneiden suolioireiden vuoksi. 
Tilanne hiukan rahoittunut, mutta kovia vatsakipuja ollut. Veristäripuli ollut useamman kerran päivässä ollut , yö/aamupainotteisesti, kovien kipujen yhteydessä välillä kuumetta ad 38. 15.05 potilas hakeutunut päivystykseen vatsakipujen ja veriulosteen vuoksi. Tuolla otettu lab kokeita ja ohjattu gastron polille soitto. Amyl 400 ja CRP 60. Polilta käsin Azamun lopetettu. Potilasohjattu viikonlopun yli osastolle i.v. steroidi hoitoon.

Osastolla potilaan vointi kohentunut ja ripuli rahoittanut. Tuberkuloosi-interferonitesti otettu .Venäjällä käynyt satunnaisesti turistina, ei tubikontakteja. Ei i.v. päihteiden käyttöä, ei suojaamattoman yhdyntä ollut . S-HBsAg, S-HBcAb, S-HCVAb, S-HIVAgAb, SalmVi, ShigVi, YersVi ja CampVi negatiiviset. Potilas pääsee kotiutumaaan lääkityksellä asacol 800mg 2x2, prednisolon 5mg 8 + 4. Potilaalle soitto aika gastron polille torstaina, jolloin suunnitellaan jatkoon mahdollista toista biologista lääkekokeilua, samalla kerrotaan puuttuvat lab. vastaukset.

Potilalle kirjoitettu osastolta resepti myös pneumokokki rokotteessen ja suositeltu selvittämöön työterveyden kautta onko muuten rokotusasiat kunnossa. Suositeltu myös jatkossa ottamaan kausiinfluenssa rokotteet, sekä käymään hammaslääkärin tarkastuksessa. Sairalomaa potilalle kirjoitettu 20-23.5."

Soittoaika lääkärille 22.6.2016

"Suolen suhteen oireeton, Prednisolon 15 mg, Asacol 3.2 g/vrk. Atsatiopriinista siis haimaärsytys. Jäädään seuraamaan tilannetta, steroidin purkaa pois. 4-5 vkoa lab. kokeet, calpro ja soitto. Mikäli aktivoituu, ottaa aiemmin yhteyttä, tuolloin biologinen lääkitys lienee syytä aloittaa."

Soittoaika lääkärille 12.8.2016

"Suolen suhteen oireeton, ilman steroidia toista kuukautta. Calpro 170, labrat kunnossa. Varataan alustavasti 6 kk kuluttua lab.kokeet ja soitto, tarvittaessa ottaa aiemmin yhteyttä."

Aktivoituminen & kortisoni ei auta 23.4.2017

"32-vuotias mies, jolla colitis ulcerosa, johon aiemmin ollut käytössä Asacol 800 mg x 2. 3 viikkoa edeltävästi vatsakipua ja ripulointia, ad 15 x vrk, myös veriripulia ja lämpöilyä. Aloitettu suun kautta otettava kortisoni, tästä huolimatta oireet hankaloituneet.

Potilas hakeutunut päivystykseen, tullessa Hb 150, CRP 46, lämpöä 37.5. Aloitettu kortisoni i.v.-muotoon, kolonoskopia 25.4., tässä vaikea-asteinen koliitti, hieman segmentäärisyyttä ja perunapeltomainen vaikutelma. Päädytty aloittamaan infliksimabi, ensimmäinen infuusio 26.4. 300 mg i.v.

Jatketaan Prednisolon 40 mg x 1. TbIFNg sekä HepHIV-näytteet otettu vuosi sitten, samoin thorax. 

Verikokeissa CRP 46-62, albumiini 28, Hb 147, leukosyytit 11.5. Kalium 3.8 ja natrium 140, KREA 77. AFOS 72 ja ALAT 13. Diffissä reaktiivisia lymfosyyttejä, muutoin ei erityistä. 24.4. ulosteen kalprotektiini yli 1000, noro ja clostridium negatiiviset, ulosteen BaktNhO negatiivinen.

Kolonoskopiakoepalat pyydetty kiireellisenä, lisäksi CMV-värjäykset. 

Potilas voi kotiutua, SVA tämä viikko. Jatkot gastroenterologian poliklinikan kautta."

Tähystys 25.4.2017

"Potilas on osastolla 23.4.2017 alkaen koliitin pahemisen vuoksi. Koliittidiagnoosi kaksi vuotta sitten. Vuosi sitten atsatiopriinista haimaärsytystä. Myös Asacolin myöhemmin lopettanut oireettomana. Sairaalaan koliitin pahenemisen vuoksi ja edeltävästi Prednisolon 40 mg viikon käyttänyt, osastolla saanut i.v. kortisonia, vielä ei mitenkään selvästi oireet ole vähentyneet. Verikokeissa CRP nousussa 55, Hb 141, clostridium negatiivinen, Noro negatiivinen, F-BaktNhO negatiivinen, kalpro yli 1000. Vatsakipuja on ennen kuin suoli tyhjenee. Nyt palpoiden vatsa on pehmeä ja aristamaton. 

Ei esilääkettä. Tuseeraten ei poikkeavaa. Edetään keekumin pohjaan, ileumin intuboidaan, nähty noin 10 cm ileumin limakalvoa, joka normaali. Keekumissa ja askendensissa lieväasteista tulehdusmuutosta, paikoin verisuonikuvioitukset näkyvät, jonkin verran limaa ja verestystä, paikoin punoitusta häiriten verisuonikuvioitusta. Askendensin yläosasta 75 cm syvyydestä alkaa vaikea-asteinen tulehdussegmentti, joka jatkuu sigmaan 35 cm:iin asti, tällä alueella merkittävä limakalvon turvotus, paikoin limakalvo kuoriutunut pinnastaan pois, paikoin vielä fibriinipohjaisia, hieman stanssatun näköisiä haavaumia, perunapeltomainen vaikutelma. Alempana sigmarektumissa taas hyvin lievää tulehdusmuutosta, verisuonikuvioitukset näkyvät, pieninä, puolen cm:n punoitusläikkinä tulehdusta näkyy.

Ad vaikea-asteinen koliitti, segmentäärisyys ja perunapeltomainen vaikutelma voi liittyä kortisonihoitoja alkaneeseen paranemisprosessiin, diagnoosi voidaan pitää vielä K51.5 Colitis ulcerosa. Hoidon tehostaminen on aiheellista, atsatiopriini ei käy. Vuosi sitten HepHIV-kokeet sekä TbIFNg ja thorax-kuva katsottuna, infliksimabi voidaan osastolla aloittaa esimerkiksi huomenaamulla. Potilaan paino on 63 kg."

Infliksimabi -tiputus 2 10.5.2017 

"Osastolla kaksi viikkoa sitten saanut ensimmäisen infliksimabi-infuusion, tämä helpottanut vatsakipuja ja oireita. Suolentoiminta rauhoittunut siten, että suoli toimii vielä kolmasti päivässä löysästi, ei verta. Prednisolonin on laskenut annokseen 25 mg/vuorokausi. Lab.kokeissa KREA oli vähäisesti noussut ad 100, CRP 6, ALB 28, HB 128. Jatkaa alustavasti Prenidolon annoslaskua nyt 20 mg/vuorokausi ja sitten 5 mg/viikko annosta laskien, oireenmukaan voi tätä justeerata. 4 viikon kuluttua seuraava infliksimabi. Alustavasti vastetta voidaan seurata oireilla ja calpro-laskulla, tähystys viimeistään vuoden päästä."

Infliksimabi -tiputus 3 7.6.2017

Potilaalla on vointi hyvä, oireeton. Kortisonikuuri on juuri loppumassa. Labrat ovat kunnossa. Ohjelmoidaan seuraava infuusio 8 viikon päähän, tuolloin myös ulosteen kalprotektiini ja Inflipa-tutkimus. Muuna lääkkeenä myös Asacol, aiemmin atsatiopriinista haimaärsytystä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä Picoprep ja Colonsteril tyhjennysaineet

Colonsteril ja Picoprep suoliston tyhjennysaineet ovat hyvin erilaisia. Yleisesti ensimmäiseen suoliston tähystykseen annetaan Colonsteril jauhetta koska tämä aine tyhjentää suoliston varmasti jos vain ainetta on nautittu ohjeiden mukaan. Colonsterilin suurin ongelma on epämiellyttävä maku. Picoprep on taas vähemmän käytetty aine, joka on huomattavasti paremman makuinen ja lisäksi ainetta ei tarvitse juoda kuin 3 dl kun taas Colonsteriliä 3-4 litraa! Picoprep tyhjennysaine Colonsteril kokemuksia Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Colonsteril on epämiellyttävän makuista. Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi.  Lasillisen päätteeksi olen itse imennyt hieman sitruunaa. Sitruuna kumoaa imelän maun mukavasti. Alkuun lasiliset uppoavat helposti, mutta iltaa ko...

Mikä on Calpro?

Suolistosairaille Calpro-laboratoriokoe on varsin tuttu. Kyse on siis ulostenäytteestä jota tutkimalla saadaan määritettyä kalprotektiinin pitoisuus ulosteessa. Kalprotektiini on valkuaisaine, jonka määrä ulosteessa nousee suolistotulehduksen seurauksena. Normaalipitoisuus sulkee melko luotettavasti aktiivisen suolistosairauden. Calpro-koe otetaan usein kotona ja viedään laboratorion tutkittavaksi. Käytännössä otat vessaan mukaan kipon, kertakäyttölautasen tai vastaavan johon teet ulosteen. Tästä astiasta lusikoita ulostetta labrasta saamaasi näyteastiaan.Näyteastia täytetään noin puoliväliin. Tämän jälkeen näyte toimitetaan laboratorioon. Jos et ehdi näytettä viedä heti aamusta, niin näytettä olisi hyvä säilyttää viileässä eli käytännössä jääkaapissa. Näytteen ei pitäisi kuitenkaan mennä piloille vaikka säilyttäisitkin näytettä muutaman tunnin huoneenlämmössä. Usein näytteen voi pudottaa labraan ilman ajanvarausta, mutta lähete labraan sinulla pitää olla. Parissa päivässä tulokset...

Kolonoskopia kokemuksia

Saitko kutsun kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen ja nyt mietityttää? Netin kertomukset kivuliaista tähystyksistä ei helpota tuskaa? Tässä kerron omia kokemuksia paksusuolen tähystyksestä. Kutsu kolonoskopiaan Prosessi alkaa tietysti oireista kuten esimerkiksi pitkittynyt ripuli tai vatsakivut joille ei löydy selitystä. Lääkäri määrää sinulle paksusuolen tähystyksen ja tämän myötä saat kutsun poliklinikalle jossa tähystys tehdään. Paksusuolen tähystystä ennen sinun on tyhjennettävä suolisto. Tyhjennyksessä käytetään yleisesti Colonsteril -jauhetta, jonka saat maksutta poliklinikalta. Tyhjennys Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia Colonsteril nimistä jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Tyhjennysaine ei ole kovin maukausta, se on pahaa! Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi. Sitruunan hankkiminen ...