Siirry pääsisältöön

Alkoholi ja suolisto

Alkoholi ei ole ollut koskaan hyväksi suolistolleni, ei edes ennen IBD-sairauttani ( haavainen paksusuolentulehdus). Ennen sairautta lauantaisten juhlintareissujen jälkeen sunnuntaina oli luvassa haisevaa ripulia ja niitäkin pariin otteeseen ennen kuin suolisto toipui alkoholista. Sen sijaan muutamalla alkoholiannoksella ei ole ollut vaikutusta suoliston toimintaan, tosin muutama olut saattoi hieman sekoittaa vatsaa ja suolistoa.

IBD-sairauden myötä alkoholista on tullut hankala juttu suolistolleni. Haavainen paksusuolentulehdus ei tykkää lainkaan suurista alkoholiannoksista. Juhlimisen jälkeen seuraava päivä kuluu ripuloiden, helposti saattaa olla viisikin vessareissua. Tämän jälkeen suolisto on vielä helposti viikon sekaisin ja mikä pahinta toisinaan viinakset saattavat laukaista aktiivivaiheen.

Olen huomannut, että vähiten haittaa on parista viinilasillisesta. Se ei vaikuta laisinkaan suolistoon, mutta toisaalta pari tummaa ja vahvaa olutta saattaa aiheuttaa ripulointia. Virallisesti puhutaan, että alkoholi ärsyttää suolistoa. Sen enempää ei ole otettu kantaa asiaan edes IBD-aiheisissa tieteellisissä artikkeleissa.

Moni painii samojen ongelmien kanssa. Esimerkiksi jääkiekkoilija Teemu Ramstedt on julkisuudessa ilmoittanut, että on IBD-sairauden takia jättänyt alkoholin kokonaan pois. Varsin fiksu ratkaisu!

Ripulijuomia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä Picoprep ja Colonsteril tyhjennysaineet

Colonsteril ja Picoprep suoliston tyhjennysaineet ovat hyvin erilaisia. Yleisesti ensimmäiseen suoliston tähystykseen annetaan Colonsteril jauhetta koska tämä aine tyhjentää suoliston varmasti jos vain ainetta on nautittu ohjeiden mukaan. Colonsterilin suurin ongelma on epämiellyttävä maku. Picoprep on taas vähemmän käytetty aine, joka on huomattavasti paremman makuinen ja lisäksi ainetta ei tarvitse juoda kuin 3 dl kun taas Colonsteriliä 3-4 litraa! Picoprep tyhjennysaine Colonsteril kokemuksia Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Colonsteril on epämiellyttävän makuista. Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi.  Lasillisen päätteeksi olen itse imennyt hieman sitruunaa. Sitruuna kumoaa imelän maun mukavasti. Alkuun lasiliset uppoavat helposti, mutta iltaa ko...

Mikä on Calpro?

Suolistosairaille Calpro-laboratoriokoe on varsin tuttu. Kyse on siis ulostenäytteestä jota tutkimalla saadaan määritettyä kalprotektiinin pitoisuus ulosteessa. Kalprotektiini on valkuaisaine, jonka määrä ulosteessa nousee suolistotulehduksen seurauksena. Normaalipitoisuus sulkee melko luotettavasti aktiivisen suolistosairauden. Calpro-koe otetaan usein kotona ja viedään laboratorion tutkittavaksi. Käytännössä otat vessaan mukaan kipon, kertakäyttölautasen tai vastaavan johon teet ulosteen. Tästä astiasta lusikoita ulostetta labrasta saamaasi näyteastiaan.Näyteastia täytetään noin puoliväliin. Tämän jälkeen näyte toimitetaan laboratorioon. Jos et ehdi näytettä viedä heti aamusta, niin näytettä olisi hyvä säilyttää viileässä eli käytännössä jääkaapissa. Näytteen ei pitäisi kuitenkaan mennä piloille vaikka säilyttäisitkin näytettä muutaman tunnin huoneenlämmössä. Usein näytteen voi pudottaa labraan ilman ajanvarausta, mutta lähete labraan sinulla pitää olla. Parissa päivässä tulokset...

Kolonoskopia kokemuksia

Saitko kutsun kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen ja nyt mietityttää? Netin kertomukset kivuliaista tähystyksistä ei helpota tuskaa? Tässä kerron omia kokemuksia paksusuolen tähystyksestä. Kutsu kolonoskopiaan Prosessi alkaa tietysti oireista kuten esimerkiksi pitkittynyt ripuli tai vatsakivut joille ei löydy selitystä. Lääkäri määrää sinulle paksusuolen tähystyksen ja tämän myötä saat kutsun poliklinikalle jossa tähystys tehdään. Paksusuolen tähystystä ennen sinun on tyhjennettävä suolisto. Tyhjennyksessä käytetään yleisesti Colonsteril -jauhetta, jonka saat maksutta poliklinikalta. Tyhjennys Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia Colonsteril nimistä jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Tyhjennysaine ei ole kovin maukausta, se on pahaa! Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi. Sitruunan hankkiminen ...