Netti on täynnä kirjoituksia kuinka kortisonikuuri on aiheuttanut paljon haittavaikutuksia. Kiloja on tullut lisää, ei nukuta, masentaa, iho kipuilee ja muutenkin on huono olo. Minulle ei ole aiheutunut merkittäviä sivuoireita kortisonista, korkeintaan muutama näppy ja finni ilmestynyt naamaan kuurin loppupuolella.
Eli kokemukseni kortisonikuureista (Prednisolon) on ihan positiiviset. Tyypillisesti IBD-potilaalle määrätään akuuttivaiheessa kortisonikuuri. Yleisesti määrätään 40mg Predisonia ja annosta pudotetaan 5mg kerran viikossa eli 8 viikon kuurista on kyse. Lääke otetaan aamuisin jota se häiritsisi elimistön omaa kortisonituotantoa mahdollisimman vähän. Kortisoni on itselläni rauhoittaut suolen jo parissa päivässä.
Suun kautta otettava kortisoni ei aina tehoa, silloin on mahdollista antaa kortisonia suoraan suoneen. Itselläni suoneen on annettu kortisonia aamuisin sekä iltaisin neljän päivän ajan. Suoneen annettavat lääkkeet annetaan sairaalalla, mutta tämä ei välttämättä vaadi yöpymistä osastolla. Itse olen ajanut aamuin illoin hakemaan annoksen suoneen ja ollut päivät ja yöt kotona.
Useilla IBD potilailla tulee vastaan tilanne ettei kortisoni enää auta tai ylipäätään kortisonia ei voida loputtomasti syödä. Siinä vaiheessa on lähdettävä pohtimaan uusia lääkkeitä.

Kommentit
Lähetä kommentti