Tänä vuonna en ole julkaissut kirjoituksia IBD:stä ja nytkään en ole kirjoittamassa perussairaudestani, vaan talvella 2022 havaitusta munuaissyövästä. Seuraavassa on siis kuvaus hoitopolustani.
Syöpäkasvain löytyy
Talvella kävin selän magneettikuvauksissa yksityisellä puolella. Kuvauksissa todettiin odotetusti välilevynpullistuma, leikkausta vaativaa mallia. Samalla radiologi oli huomannut, että munuaisessa on pieni kasvain joka luultavasti on kysta. Kystahan on harmiton, nestettä sisältävä "patti". Radiologi kuitenkin suositteli asian tarkempaa tutkimista:
"Vasemmassa munuaisessa alapoolin cortexilla hieman sekasignaalinen ilmeinen kysta, löydös aiheuttaa kuitenkin varmennustarpeen lähinnä uä-tutkimuksella"
Viikkoa myöhemmin kävin yksityisellä ultraääni kuvantamisessa jossa todetaan ettei kyseessä ole kysta vaan kiinteä kasvain:
"Vasemman munuaisen keski- ja alapoolin rajalla on 2.4 x 2.4 solidi cortexilta ulos pullistava muutos, jossa erottuu Dopplerilla verenkiertoa. Jatkoselvittelyt aiheelliset ESH:ssa. Esim. TT tai MRI."
Lähete julkiseen erikoissairaanhoitoon
Yksityiselle minulta kului yhteensä rahaa 800 euroa. Siinä oli mukana lääkärin vastaanotto (selkä), erikoislääkärin vastaanotto (selkä), selän magneettikuvaus sekä munuaisen kuvantaminen. Tämän jälkeen (18. maaliskuuta) sain kiireellisen lähetteen julkiselle, erikoissairaanhoitoon. Ajanvaraus tapahtui nopeasti. Minulle tehtiin vartalon TT-kuvantaminen 6. huhtikuuta ja 13. huhtikuuta kävin urologin vastaanotolla jossa TT-kuvat käytiin läpi ja tehtiin hoitosuunnitelma joka tässä tapauksessa olisi laparoskooppinen vasemman munuaisen resektio. Suomeksi sanottuna tähystyksellä tehtävä kasvaimen poisto, niin että vasen munuainen säilyy vielä käytössä.
"Vartalon TT-kuvauksessa vasemman munuaisen keskipoolissa anterolateraalisesti 2,5 x 2,5 x 3 cm kokoinen tarkkarajainen tuumori, jossa ventraalisesti myös kystinen komponentti ja posteriorisesti 2,3 x 1,5 cm kokoinen solidikomponentti. Lisäksi myös seinämissä tehostuva paksuuntuma. "
Tässä vaiheessa vielä ei ole varmuutta onko kasvain munuaisessa pahanlaatuinen, mutta reilusti yli 90% todennäköisyydellä munuaisen kasvaimet on pahanlaatuisia eli syöpäkasvaimia. Toisinaan kasvaimen laatua pyritään tutkimaan ennen leikkausta ohutneulanäytteillä, mutta niihin liittyy epävarmuutta ja sen vuoksi yleensä kasvain leikataan suoraan.
Vartalon TT-kuvauksessa lisäksi tutkittiin onko viittauksia, että kasvain olisi lähettänyt etäpesäkkeitä. Onneksi viitteitä etäpesäkkeistä ei ollut. Etäpesäkkeet on yleisiä munuaissyövässä jos kasvain löydetään myöhäisessä vaiheessa. Pitkälle edenneessä munuaissyövässä kohtalokkaita ovat nimenomaan etäpesäkkeet, pelkkään munuaissyöpään leikkaus on puolestaan parantava hoito.
Leikkaus
Pääsin leikkaukseen 18. toukokuuta. Ennen leikkausta kävin pari kertaa laboratoriokokeista joilla varmistettiin minun leikkauskunto ja mm. veriryhmä. Lisäksi ennen leikkausta oli käynti hoitajan luona, mutta siitä en saanut potilaana juuri mitään irti. Selvästi sairaanhoitaja ei itsekään oikein tiennyt millainen leikkaus on kyseessä.
|
Kuvituskuva leikkauksesta |
Leikkausaamuna saavuin käytävälle odottelemaan varhain aamulla, olisiko ollut kello 7:00. Ennen leikkausta luvassa oli vaatteiden vaihto ja odottelua. Kello 9:00 aikoihin minut saatettiin leikkaussaliin jossa asetettiin kanyyli ja tehtiin valmisteluita mutta esimerkiksi katetri asetettiin vasta nukuttamisen jälkeen. Salissa asiat eteni nopeasti, nukutusaine vaikutti todella nopeasti ja noin 9:30 aikoihin olin unessa. Tämän jälkeen minulla ei luonnollisesti ole muistikuvia moneen tuntiin, heräilin joskus iltapäivällä olisiko ollut kello 15:00 aikoihin eli melko pitkä leikkaus oli kyseessä.
Leikkauksen jälkeen
Leikkauksen jälkeen minut oli siirretty salista heräämöön jossa heräilin unisena. Kipuja herätessä ei ollut lainkaan ja aika pian sain kipupiikin vahvaa kipulääkettä (opioidi). Heräämössä ei oikeastaan mitään suuria tapahtunut, oloani seurattiin tiivisti ja verenpainetta mitattiin usein. Parin tunnin kuluttua olin valmis siirtymään osastolle. Ehkä erikoisinta oli, että en tavannut leikkauksen jälkeen urologia joka leikkasi minut. En oikein mistään saanut täsmällistä tietoa miten leikkaus oli mennyt mutta kaikki merkit viittasivat että hyvin on mennyt.
Osastolla vietin kaksi yötä. Ensimmäisen päivän jälkeen haavojen päällä olleet siteet sai ottaa pois jolloin näin viisi pientä tikattua arpea kehossani leikkauksen jäljiltä. Kolmas yö sairaalassa olisi varmasti tehnyt hyvää, mutta hieman näyttelemällä parempi vointista pääsin aikaisemmin kotiin. Osastolla oikeastaan aika kului levätessä, leikkauksen jäljiltä elimistössä oli kaasuja jotka aiheuttivat aika koviakin kipuja joihin osastolla sain tabletteina vahvoja kipulääkkeitä jotka helpottivat jonkin verran oloa. Toinen mikä jäi mieleen oli soseruuat eli leikkauksen jälkeen sain vain soseruokia. Kolmas seikka oli, että liikkuminen oli ensimmäisenä päivänä lähes mahdotonta, seuraavana päivänä pystyin jo kävelemään muutamia kymmeniä metrejä ja kolmantena päivänä jo satoja metrejä.
Koitko kirjoittamani tekstin hyödylliseksi? Haluatko jatkossakin lukea kirjoituksiani?
Voit tukea blogin ylläpitoa ja uusien sisältöjen tuottamista lahjoittamalla. Pienelläkin tuella autat varmistamaan, että voin jatkaa laadukkaiden ja hyödyllisten kirjoitusten jakamista: Lahjoita PayPal:in kautta klikkaamalla tästä
Kommentit
Lähetä kommentti