Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

IBD kivunhoito

Onko muillekin tuttu tilanne. Lääkäri kyselee voinnit, käydään läpi labratulokset ja ulosteen laatu. Ikinä lääkäri ei ole kysynyt, pärjäätkö kipujen kanssa tai tarvitsetko kipulääkettä. Käsittämätöntä, että lääkärille joutuu sanomaan IBD:n aiheuttavan kipuja ja niitä kipuja voi olla myös silloin jos uloste on ulkoisesti kiinteää. Varsinkin satunnaiset kivut piinaavat erityisesti aamuisin. Häpeilen olen joutunut kyselemään, että olisiko mitään vahvempia kipulääkkeitä kuin Panadol. Litalgin Otetaan ensimmäiseksi esille minulle ensimmäinen IBD-kipuihin määrätty kipulääke. Tämä määrättiin vuonna 2017, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon säädöksissä. Ensimmäisenä pian lääkkeen määräämisen jälkeen lääkettä ei ollut enää saatavilla. Ehdin kuitenkin käyttämään lääkettä pari pakettia. Litalgin kyllä vähensi huomattavasti kipuja, samaan aikaan kuitenkin tuntui kuinka suolisto ikään kuin supisteli mutta siitä ei tullut kipua. Litalgin-lääkevalmiste sisältää metamitsolia ja pitofenonia. Metamit...

Kaupungistuminen aiheuttaa IBD-sairauksia, onko totta?

Pitkästä aikaa ajattelin päivitellä IBD-blogiani. Omalta osaltani vietän remissiovaihetta ja itse asiassa vuoden välein otettavissa kontrollilabroissa arvoni olivat erinomaiset, täysin normaalit. Näin ei ole ollut ikinä kuuden vuoden aikana. Koronarokotteet olen myös saanut, niistä ei tullut ripulia tai mitään muitakaan sivuoireita.  Tuossa viikko sitten luin mielenkiintoisen haastattelujutun Ylen-verkkosivuilta . Jutussa kerrotaan nuoresta äidistä jonka raskauden ja äitiyden aikana on ollut erittäin oireinen haavainen paksusuolentulehdus. Miehenä voin vain kuvitella tilanteen kun hankalan sairauden lisäksi myös raskaus vie voimavaroja. Suosittelen lukemaan jutun. Kyseisessä jutussa myös pohditaan tuttua kysymystä eli mitkä syyt johtaa IBD-sairauksiin. Siihen ei ole saatu tähän päivään yksiselitteistä vastausta, oletettavaa onkin että se on usean asian summa. Suosituin maallikkoteoria tuntuu olevan edelleen ruokavalio, teollinen ruoka ym. Parannuskeinoksi tarjotaan vitamiinikuureja...

Sain koronarokotteen, ei sivuvaikutuksia

Sain reilu viikko rokotteen COVID-19 tautia vastaan eli kansankielellä kyse on koronarokotteesta. Tarkemmin sanottuna kyseessä oli BioNTech-Pfizerin Comirnaty (eli BNT162b2) -rokote. Otin rokotteen työterveyssä ja kuulemma PHHYKY:llä eli julkisella puolella käytännössä Pfizeria ei juurikaan ole tällä hetkellä, vaan rokotukset tehdään Modena -rokotteella. Rokotetavan näkökulmasta näiden kahden tuotteen välillä ei juurikaan ole, kummatkin ovat RNA-rokotteita. Rokotejärjestys meni omalla kohdalla ikäni mukaan eli IBD-diagnoosi ei vaikuttanut rokotusjärjestykseen. Ainoastaan jos IBD-sairauttani olisi hoidettu elimistön puolustuskykyä alentavilla lääkkeillä, niin silloin olisin kuulunut riskiluokkaan ja saanut rokotteen aiemmin. Ja sitten se kiinnostavin asia. Rokotteen myötä nettiyhteytemme ei parantanut. Nettiyhteys ei muuttunut 5G-teknologiaan rokotteesta huolimatta, harmi! Eikä rokotteesta tullut mitään muitakaan sivuvaikutuksia, no olkapää ehkä oli kosketusarka vuorokauden. Siinä k...

Suolistosairaudet ja koronavirus

Reilun vuoden ajalta saadun näytön perusteella korona ei näyttäisi muodostavan erityisen suurta riskiä suolistosairaille. Näitä päätelmiä on voitu tehdä mm. kansainvälisen COVID-IBD-rekisterin perusteella. Tietysti merkittävä ongelma on, että rekisteriin merkitään vain harva tapaus. Esimerkiksi Suomesta rekisteriin on ilmoitettu vain seitsemän IBD-potilasta jotka ovat saaneet koronan. Aineiston perusteella koronatartunnan saanneista IBD-potilaista 16 prosenttia on joutunut hoitoon koronan vuoksi ja 2 prosenttia on näistä kuollut. Huomioin arvoista on kuitenkin, että mikäli sinulla on kortisonihoito, niin se lisää THL:n mukaan vaikean taudin riskiä! Varmasti myöhemmin tilastoista voidaan saada tarkempia tietoja. Esimerkiksi potilastietojärjestelmien tietokannoista olisi suhteellisen helppoa hakea diagnoosit koronapotilailta ja katsoa toistuuko tietyt diagnoosit muita useammin. Ehkä näitä selvitetään myöhemmin jos EU:n ja Suomen tiukat tietosuojalait sallivat tämmöiset haut tietokantoih...