Siirry pääsisältöön

IBD ja tavallinen ripulitauti

 Mitä tehdä jos IBD:tä sairastava saa ns. tavallisen ripulin tai mistä sen edes voi tunnistaa? Voiko tavallinen ripulitauti aktivoida remissiossa olevan IBD-sairauden? Vai onko ripulitauti koronasta johtuvaa? Näitä asioita jouduin miettimään ensimmäistä kertaa viiden vuotta kestäneen sairauteni aikana.

Omassa tapauksessani oli hyvin selvää, että kyseessä tavallinen ripuli koska vaimollani alkoi samanaikaisesti ripuli. Lisäksi alku oli hyvin äkillinen kun taas IBD:n aktivoinnin yhteydessä prosessi on hitaampi eli vähitellen ripulioireet pahentuvat. Lisäksi itselläni epäilyksiä herätti ripulia edeltänyt flunssa, voisiko tämä ollakin koronaa? Koronaa tämä ei ollut, se varmentui negatiivisellä COVID-19 testillä.

vessapaperi

Ripulin pitkittessä samalla kasvoi huoli, että kykeneekö suolistoni palautumaan takaisin ennalleen remissioon vai voiko tavallinen ripuli aktivoida haavaisen paksusuolen tulehduksen. Tämän vuoksi viidennen ripulipäivän jälkeen jätin soittopyynnön IBD-hoitajalleni. IBD-hoitaja soitti seuraavana päivänä ja oloni olikin hieman helpottanut. Päätimme jäädä seuraamaan tilannetta, olin jo aiemmin nostanut Pentasa annostukseni maksimiin eli 4 grammaa päivässä. Jos tilanne ei olisi helpottunut, niin seuraavaksi minulta olisi otettu tutut labrat eli verikoetta ja ulostenäyte.

IBD-hoitajan mukaan toisinaan tavallinen ripuli voi aktivoida haavaisen paksusuolen tulehduksen, mutta se on kuitenkin melko harvinaista jos sairaus on pysynyt pidempään remissiossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä Picoprep ja Colonsteril tyhjennysaineet

Colonsteril ja Picoprep suoliston tyhjennysaineet ovat hyvin erilaisia. Yleisesti ensimmäiseen suoliston tähystykseen annetaan Colonsteril jauhetta koska tämä aine tyhjentää suoliston varmasti jos vain ainetta on nautittu ohjeiden mukaan. Colonsterilin suurin ongelma on epämiellyttävä maku. Picoprep on taas vähemmän käytetty aine, joka on huomattavasti paremman makuinen ja lisäksi ainetta ei tarvitse juoda kuin 3 dl kun taas Colonsteriliä 3-4 litraa! Picoprep tyhjennysaine Colonsteril kokemuksia Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Colonsteril on epämiellyttävän makuista. Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi.  Lasillisen päätteeksi olen itse imennyt hieman sitruunaa. Sitruuna kumoaa imelän maun mukavasti. Alkuun lasiliset uppoavat helposti, mutta iltaa ko...

Mikä on Calpro?

Suolistosairaille Calpro-laboratoriokoe on varsin tuttu. Kyse on siis ulostenäytteestä jota tutkimalla saadaan määritettyä kalprotektiinin pitoisuus ulosteessa. Kalprotektiini on valkuaisaine, jonka määrä ulosteessa nousee suolistotulehduksen seurauksena. Normaalipitoisuus sulkee melko luotettavasti aktiivisen suolistosairauden. Calpro-koe otetaan usein kotona ja viedään laboratorion tutkittavaksi. Käytännössä otat vessaan mukaan kipon, kertakäyttölautasen tai vastaavan johon teet ulosteen. Tästä astiasta lusikoita ulostetta labrasta saamaasi näyteastiaan.Näyteastia täytetään noin puoliväliin. Tämän jälkeen näyte toimitetaan laboratorioon. Jos et ehdi näytettä viedä heti aamusta, niin näytettä olisi hyvä säilyttää viileässä eli käytännössä jääkaapissa. Näytteen ei pitäisi kuitenkaan mennä piloille vaikka säilyttäisitkin näytettä muutaman tunnin huoneenlämmössä. Usein näytteen voi pudottaa labraan ilman ajanvarausta, mutta lähete labraan sinulla pitää olla. Parissa päivässä tulokset...

Kolonoskopia kokemuksia

Saitko kutsun kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen ja nyt mietityttää? Netin kertomukset kivuliaista tähystyksistä ei helpota tuskaa? Tässä kerron omia kokemuksia paksusuolen tähystyksestä. Kutsu kolonoskopiaan Prosessi alkaa tietysti oireista kuten esimerkiksi pitkittynyt ripuli tai vatsakivut joille ei löydy selitystä. Lääkäri määrää sinulle paksusuolen tähystyksen ja tämän myötä saat kutsun poliklinikalle jossa tähystys tehdään. Paksusuolen tähystystä ennen sinun on tyhjennettävä suolisto. Tyhjennyksessä käytetään yleisesti Colonsteril -jauhetta, jonka saat maksutta poliklinikalta. Tyhjennys Tyhjennys tehdään tutkimusta edeltävänä iltana ja jatketaan aamulla. Tyhjennystä varten olet todennäköisesti saanut 3-4 purkkia Colonsteril nimistä jauhetta. Jauhe sekoitetaan veteen ja tämän myötä sinulla on 3-4 litraa juotavaa tyhjennysainetta. Tyhjennysaine ei ole kovin maukausta, se on pahaa! Sen vuoksi vesi kannattaa viilentää mahdollisimman kylmäksi. Sitruunan hankkiminen ...